Mitä tekisin, jos jäisin työttömäksi?


Ajatuksissani on pitkään ollut tarkistaa millaiselle tulotasolle putoaisin, jos yhtäkkiä jäisin työttömäksi. Lisäksi on mielenkiintoista nähdä, että kuinka paljon joutuisin vähentämään omaa kulutustani. Perehdytään ensiksi nykytilanteeseen, jonka jälkeen katsotaan miten rahat riittäisivät työttömänä ansiosidonnaisella päivärahalla.

Nykytilanne

Aikaisemmassa postauksessa Average Money, Rich Life kerroinkin tienaavani tällä hetkellä hieman alle Suomen keskipalkan. Tämä nykyisellä veroprosentilla tarkoittaa 2347 € ansiotuloja kaikkien verojen jälkeen. Nykyään talouteni on melko paljon ylimääräinen. Alla olevassa taulukossa on listattu kaikki kulut viime vuoden keskiarvoilla. Tällä kertaa myös Asuntolaina ja opintolaina on kokonaisuudessaan laskettu kuluksi.

Kustannukset


Asuntolaina ja opintolaina
322 €
Ruoka
228 €
Työpaikkaruokailu
127 €
Ravintolat
117 €
Auto (sis. Polttoaineet)
168 €
Asunto (sis. Hoitovastike)
201 €
Vakuutukset
66 €
Terveys
20 €
Lemmikit
30 €
Hauskanpito
38 €
Matkustus
59 €
Lahjat
103 €
Tavarat
63 €
Veikkaus
15 €
Alkoholi
80 €
Harrastukset
45 €
Vaatteet
63 €
YHTEENSÄ
1 745 €

Nykyisellä kulutuksella talouteni on siis lähes 600 € ylijäämäinen. Melko suurikin tulojen pudotus pitäisi minut siis vielä plussalla. Mitä tässä taulukossa ei tietenkään näy on se, että lyhennän vielä 300 € edestä lainaa vaimokkeelleni joka kuukausi ja pyrin vielä siirtämään rahaa sekä Nordnettiin että Bank Norwegianiin. Jos sattuisin jäämään työttömäksi, niin vaimokkeelle tehtävää lyhennystä voisin joko siirtää eteenpäin tai pienentää. Liikkumavaraa on kuitenkin jonkin verran, muttei välttämättä riittävästi.

Työttömyyden iskiessä

Olen liittynyt IAET-työttömyyskassaan jo useampi vuosi sitten ja olen oikeutettu ansiosidonnaiseen työttömyysrahaan. Kuukausiansioillani olisin oikeutettu n. 1600 €/kk päivärahaan ennakonpidätyksen jälkeen. En ota huomioon sitä, että voisin saada korotettua päivärahaa ensimmäiset 200 päivää. Hieman helpottaakseni laskemista oletin jääväni työttömäksi 01.01. ja pysyisin työttömänä vuoden loppuun asti.
Työttömyyttä edeltävältä ajalta olevat kustannukset ylittävät päivärahan, joten jotain leikkauksia pitää tehdä (Sipilä approves!). Missä kohtaa kulutuksessani on siis ilmaa? Käydäänpä taulukkoa läpi yksi kohta kerrallaan.

Asuntolaina ja opintolaina
Tämä tuskin olisi ensimmäinen leikkauksen alla oleva asia, mutta kuvitellaan, että joutuisin niin tekemään. Jos talous menisi erittäin tiukaksi olisi asuntolaina mahdollista laittaa lyhennysvapaalle vuodeksi ja maksaa vain korkoja. Tällöin asuntolainan kustannus putoaisi 48 euroon (vain korot ja kulut). Opintolainalle ei sinänsä voi tehdä mitään ja sen osuus olisi 65 €. Tällöin kustannuksia olisi enää vain 116 € kuukaudessa eli eroa nykytilanteeseen 206 €.

Ruoka ja työpaikkaruokailu
Tällä hetkellä ostamani ruoka on erittäin monipuolista ja paikoitellen myös kallista. En lähtisi tätä kategoriaa kuitenkaan mitenkään karsimaan, joten oletetaan, että käyttäisin 200 € kuukaudessa kauppaan työttömyydenkin iskiessä. Työpaikkaruokailu tietysti poistuisi kokonaan ja siirtyisi osaksi Ruoka -kategoriaa. Työpaikkaruokailun siirtyessä ruoka kategoriaan nostaisi se kustannuksia n. 50 € kuukaudessa. Toisin sanoen, näihin kahteen kategoriaan kuluisi yhteensä 250 € kuukaudessa. Säästöä nykytilanteeseen verrattuna tulisi 105 €/kk.

Ravintolat
Ravintolat kustannus on ensimmäinen helposti leikattavissa oleva kulu. Jos raha on tiukassa, ei parane paljoa ravintoloissa käydä. Oletetaan kuitenkin, että kuukaudessa kävisimme kaksi kertaa pizzalla vaimokkeeni kanssa. Kuluja tulisi tällöin 20 € kuukaudessa. Eroa nykytilanteeseen verrattuna tulisi 97 €/kk.

Auto
Auto onkin todella iso rahasyöppö ja siitä luopuminen olisikin fiksu tapa säästää rahaa. Uskon, että emme kuitenkaan heti autosta luopuisi, joten otetaan se osaksi pysyvää kulutusta. Matkailu ja turha ajaminen kuitenkin vähenisi, joten oletan kustannusten hieman putoavan nykyhetkestä. Oletetaan vaikka auton kustannusten olevan 120 € kuukaudessa. Säästöä nykyhetkeen verrattuna 48 euroa/kk.

Asunto
Asuntoon kohdistuvia pakollisia menoja on tällä hetkellä hoitovastike, sähkö ja vesi, jotka ovat kuukaudessa yhteensä noin 170 €. Säästöä nykyhetkeen verrattuna tulee siis 31 €/kk.

Vakuutukset
Vakuutuksiin kuuluu tällä hetkellä työttömyyskassa, liitto, terveysvakuutus, kultaturva, kevyt kasko, matkavakuutus ja matkatavaravakuutus. Näistä en lopettaisi mitään muuta kuin liittoon kuulumisen, joka tuo säästöä 27 € kuukaudessa. Säästöä nykytilanteeseen verrattuna tulisi siis 27 €/kk.

Terveys
Terveydestä ei ole hyvä nipistää, joten tästä kategoriasta ei tule säästöjä.

Lemmikit
Lemmikit kategoriasta voisi olettaa tulevan pieniä säästöjä, koska tämän vuoden keskikulutusta vääristää moni asia, jota ei tarvitse enää pitkään aikaan uusia. Joten oletetaan keskikulutuksen putoavan 20 € kuukaudessa, jolloin säästöä nykytilanteeseen tulee 10 €/kk.

Hauskanpito
Hauskanpitoa ei ole hyvä unohtaa, mutta siitä voi silti jonkin verran nipistää. Oletetaan tämänkin laskevan 30 € kuukaudessa, jolloin säästöä tulee 8 € kuukaudessa.

Matkustus
Matkustus ei myöskään ole kovin fiksua rahan ollessa tiukalla ja tästä koituvia kustannuksia on helppo leikata vuoden ajaksi, joten säästöä tulee kuukaudessa 59 €.

Lahjat
Lahjoissa kiinteitä kustannuksia ovat Spotify, Netflix ja kummityttöjeni Nordnet superrahastot. Näistä kustannuksia tulee yhteensä 74 €. Muutenkin lahjoja tulisi hankittua ainakin 200 € edestä vuoden aikana muille, joten kustannuksia kuukautta kohden tulisi silti n. 90 €/kk. Säästöä kuitenkin nykytilanteeseen verrattuna 13 €/kk.

Tavarat
Tavara kustannuksia tulee aina riippumatta mitä tekee. Tällä hetkellä muutto uuteen asuntoon on nostanut keskimääräistä tavaroihin käytettävää summaa. Uskoisin kuitenkin, että pärjäisimme n. 400 € vuodessa, joka olisi n. 33 € kuukaudessa. Säästöä nykyiseen kulutukseen verrattuna tulisi 30 €.

Veikkaus
Veikkaus tietysti putoaisi ensimmäisenä pois. Toistaiseksi veikkausta on tuettu 15 € edestä joka kuukausi. Eikö se melkein lasketa hyväntekeväisyydeksi? :D Kuitenkin säästöä tulisi nykyiseen verrattuna 15 €/kk.

Alkoholi
Alkoholiin menee todella paljon rahaa, vaikka meneekin huomattavasti vähemmän mitä aikaisempina vuosina. Olenkin asettanut itselleni tavoitteeksi käyttää 50 % vähemmän alkoholiin rahaa ensi vuonna. Tällöin säästöä nykytilanteeseen tulisi 40 € per kuukausi.

Harrastukset
Harrastukseni eivät ole tälläkään hetkellä kovin kalliita, mutta jonkin verran nipistettävää silti löytyy. Jotta minulla olisi salikortti ja uimaranneke, tarvitsisin siihen 30 € kuukaudessa. Säästöä nykyiseen tulee siis 15 €/kk.

Vaatteet
Vaatteita tulee ostettua melko suurella rahasummalla vuosittain. Monet vaatteista voisi jättää ostamatta. Tämän vuoden vaatekulutus on muutenkin hieman vääristynyt, kun yksi vaate selittää kulutuksesta puolet (uusi puku). Olettaisin vaatekulutuksen laskevan siis lähes puoleen eli 40 €/kk. Säästöä tulisi siis 23 €/kk.

Tilanne leikkausten jälkeen
Leikkausten jälkeen kulutus kuukaudessa putoaisi 1018 € kuukaudessa tai 1224 €, jos asuntolainaa ei laiteta lyhennysvapaalle. Alla on listattuna uusi kustannusarvio leikkausten jälkeen.


Kustannukset


Asuntolaina+opintolaina
116 €
Ruoka
250 €
Työpaikkaruokailu
0 €
Ravintolat
20 €
Auto (sis. Polttoaineet)
120 €
Asunto (sis. Hoitovastike)
170 €
Vakuutukset
39 €
Terveys
20 €
Lemmikit
20 €
Hauskanpito
30 €
Matkustus
0 €
Lahjat
90 €
Tavarat
33 €
Veikkaus
0 €
Alkoholi
40 €
Harrastukset
30 €
Vaatteet
40 €
YHTEENSÄ
1 018 €


Asuntolainan ollessa lyhennysvapaalla voisin silti jatkaa vaimokkeelle 300 € lainalyhennystä ja käteen jäisi silti n. 300 € per kuukausi, joka jättäisi liikkumavaraa. Kuitenkin sijoitussalkun ja bank norwegian tilin täyttö kuitenkin loppuisi, kunnes uutta työtä olisi saatavilla.

Mitä jäi tästä kirjoituksesta käteen?


Ensinnäkin on erittäin tärkeää suojautua työttömyydeltä liittymällä työttömyyskassaan, jotta käteen jää hieman enemmän rahaa. Ansiosidonnainen päiväraha ei myöskään välitä puolisosi tuloista tai pääomatuloista.

Nykyisessä kulutuksessa on laskuvaraa 500 € kuukaudessa (ei otettu lainan lyhennysvapaata huomioon), joten täytyy laittaa mietintämyssyn alle, että voisiko jostain tällä hetkelläkin nipistää.

Itseltä löytyi todella monta kohtaa, josta kulutusta on helppo vähentää. Jos työttömyys osuisikin parin vuoden päähän, ei minulla enää olisi opintolainaa maksettavana tai lyhennettävää vaimokkeelleni. Asuntolainakin olisi tässä ajassa päässyt jo pienenemään.

Puskurirahaston kasvatuksen olen aloittanut Bank Norwegianiin, vaikka olenkin ajatellut jo kyseiselle puskurille muuta käyttöä. Kerrotaan tästä toisessa postauksessa.

Olen myös sen verran onnellisessa asemassa, että tuskin potkuja ihan hetkeen olen saamassa ja vaikka irtisanoutumisia tulisi yritykseemme, niin tuskin olisin ensimmäisten joukossa. Yrityksen taloudellinen tilanne näyttää muutenkin tällä hetkellä todella valoisalta, joten toivottavasti työttömyydestä ei tarvitse huolehtia vielä vuosiin.


Miten sinä olet varautunut tulojen laskuun? Kestääkö sinun taloutesi ansiosidonnaiselle putoamisen?
 

Kommentit

  1. Suomessa on kyllä hyvät oltavat kun ei työttömyyden kohdatessa joudu ihan tyhjän päälle!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suosituimmat tekstit viimeiseltä 30 päivältä

Kuukausikatsaus 03-2024

Nordnet vs OP -osakevälittäjien kilpailutus

Kuukausikatsaus 2024-02

WC-remontti alle 2000 eurolla - Katso ennen ja jälkeen kuvat remontista

Näin haet tanskalaisten osakkeiden osingon lähdeveron takaisin

Näin ostat 300 000 euron omakotitalon ilman omarahoitusosuutta

Asuntolainan ja sijoitusasuntolainan uudelleenrahoitus – Vertailussa mukana Osuuspankki, Nordea ja S-pankki

Asumiskustannukset omakotitalossa ensimmäisen vuoden aikana

Kuukauden Osake - Eolus Vind

Kuukausikatsaus 2024-01